1. lokakuuta 2007

vieläkin parempaa pizzaa

Juuri kun luulimme löytäneemme maailman parhaan pizzan, löysimmekin uuden! Pohja nyt ei sentään mennyt uusiksi, täytteet kylläkin. Tämäkin herkku tuli kuitenkin Jamie's Italy -kirjasta kokonaisuudessaan. Kyllä se mies osaa. Enpä muista että olisin kokkaillut yhtäkään Jamien reseptiä, joka ei olisi ollut hyvää. Toiset ovat toki erinomaisia, toiset "vain" hyviä, mutta kaikki onnistuneita! Joskus makuyhdistelmät saattavat amatöörikokkailijaa aluksi arveluttaa, mutta kokemusten pohjalta luotan kyllä Jamien ohjeisiin.
Niin tässäkin.

Maailman paras pizza
3 isoa (ei kuitenkaan ihan pellillistä) pizzaa

1 annos Jamien pizzataikinaa

tomaattipyrettä
vettä
oreganoa
valkosipulia
mustapippuria
tabascoa

1 tlk artisokansydämiä
n. 250 g ilmakuivattua kinkkua
mustia oliiveja
2 palloa buffalomozzarellaa
6-8 kananmunaa

Tee pizzataikina ohjeen mukaan. Sekoita tomaattipyre, vettä ja mausteet kattilassa, kiehauta. Levitä tomaattikastike pizzapohjille. Leikkaa artisokat neljään osaan, poista oliiveista kivet. Levitä pizzoille ensin kinkkua, sitten artisokat ja oliivit. Lopuksi revi mozzarellaa palasiksi ja sijoittele sinne tänne "aukkoihin". Riko viimeiseksi pizzan päälle 2-4 kananmunaa per pizza ja paista 250 -asteisessa uunissa (folion päällä uuniritilällä) noin 5-10 minuuttia, kunnes kananmuna on medium, eli keltuainen vielä aavistuksen juoksevaa, mozzarella kuplahtelee ja reunat ovat saaneet väriä.

Niin hyvää, niin hyvää. Ensin vierastin ajatusta kananmunasta pizzassa, enkä ole oikein artisokkaakaan osannut siihen laittaa. Tässä kaikki maut tukivat toisiaan: kinkku ja oliivit ovat suolaisia, mozzarella ja kananmuna pehmeän makuisia ja artisokat siltä väliltä... Ehdottomasti parasta pizzaa, menee juuri ja juuri ohi salami-sipuli-tomaatti-mozzarellayhdistelmästäkin. Ihanata ihanata!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on ikuisuusprojektinimeltä maailman paras pizza... Tämä on jo legenda perheen ja ystävien keskuudessa (jopa vannoutuneiden lihansyöjien):

pohja perusohjeen mukaan (esim. kirjasta pizza, pasta & lasagne)

tomaattimurskaa, valkosipulia, tuoretta basilikaa, mustapippuria myllystä - keitellään kokoon väh. ½h

täyte: säilykeartisokanpohjia viipaleina (tai valutettua säilykeparsaa), oliiveja, mozzarellaa, vihreää pestoa pieninä pläjäyksinä päällimmäiseksi

Toimii kuin junan vessa. Oliivit voi jättää pois, suolaa on pestossakin runsaasti. Joskus ripottelen päälle kirsikkatomaatin puolikkaita ja basilikanlehtiä esteettisen efektin vuoksi, mutta niitäkään ei tarvita. On nimittäin aika hyvää.

Venla

Meri, Helsinki kirjoitti...

Ei hiisi, onpas teillä nyt oikee huippureseptien tykitys :-P Kokeiluun menee, tosin kinkutta. Mitähän keksin siihen tilalle... Ens viikonloppuna sit kun palajan lyhyeltä reissulta. Tästä tulee muukin ruokakunta pitämään!

oliivia kirjoitti...

Venla, kiitos hyvästä pizzavinkistä, menee kyllä ehdottomasti kokeiluun! Kasvispizzaversiot aina houkuttavat kyllä kokeilemaan!

Muuli, kinkun tilalle olisi hyvä laittaa jotain suolaista kuitenkin, ettei tule liian vaisu makuyhdistelmä... Jään odottelemaan mielenkiinnolla versiotasi, sitä voisi sitten itsekin testata!

Meri, Helsinki kirjoitti...

Oliivia, just paljastin tuolle lihansyöjälle, että seuraavan kerran kun on saatava pitsaa (pakko iskee aina lihansyöjään, ei niin minuun ;-)), teen tätä. Sanoo suhtautuvansa skeptisesti ja vaatii hakemaan kaikki oliiveja myöten Stokkan Herkusta :-D Einari Epäluulo. Ne aion hälventää! Ja omaan puolikkaaseeni keksin jotain muuta, kerron sitten. :-)

Oletteko muuten maisemissa blogikokkaajien pikkujoulujen aikaan?

oliivia kirjoitti...

muuli, meillä ainekset oli haettu ihan Lidlistä ja toimi kuin häkä...

Kiinnostaisi kyllä tuo pikkujoulu, pitää yrittää virittää muutakin käyntiä sinne suunnille samaan syssyyn.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Oliivia, no ei tuokaan oikeasti ole kranttu vaan pikemminkin päinvastoin, kunhan viljelee käsitystään huumorista ;-)

Olispa mainiota jos sattuisi jotain reissunsyytä tälle suunnalle pikkujouluaikaan, olisi niin kovin mukava tavata. Tuntuu, että blogien lukeminenkin muuttuu kun tapaa sen pitäjän, sitä seurailee elämää rivien välistä ihan eri tavalla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys -
tosi hyvää pizzaa tuli - maut
juuri kohdallaan perjantai-iltojen
kunniaksi!

oliivia kirjoitti...

artisoakka, kiitos terveisistä. Aina on hauska kuulla että omista havainnoista ja kokeiluista on jollekin jotain iloa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Moro!
Pankaas ny suositellen jotain Jamie Oliverin kirjaa noviisi kotikokkailijattarelle ;-).Mulla ei ole yhtään herran opusta ja nyt ajattelin jonkin niistä hankkia.Mistä teoksesta kandee siis aloittaa vai pitääkö suosiolla hankkia kaikki suomennetut? Käännöskeittokirjoissa kun on niin usein Suomen oloissa toimimattomia reseptejä, että se on vähän hillinnyt ostosintoa.

oliivia kirjoitti...

Eppu, musta Jamien ohjeet on pääasiassa juuri siitä hyviä, ettei niissä ole mitään liian erikoisia aineksia, siis niitä saa kuitenkin ihan suomalaisista ruokakaupoista.

Meillä on kirjat Alaston kokki, Alastoman kokin paluu, Alastoman kokin onnenpäivät ja Jamie's Italy. Ekaksi kirjaksi voisin suositella Alaston kokki- tai Alastoman kokin paluu -kirjoja. Niissä on tosi paljon hyviä ja helppoja reseptejä, ja monipuolisesti vähän kaikkea.

Jamien keittiössä -kirjasta en itse oikein innostunut kun se oli kirjastosta lainassa...

Seuraavaksi pitää saada Jamie's Dinners jota ei olekaan suomennettu vielä, sekä Jamie at home. Ohjelmaa katsottuani yllätyin miten hyviä reseptejä sieltä TAAS jaksaa pukata!