11. lokakuuta 2008

tonnikalabataattivuoka

Tästä nyt tulee vähän tämmöinen post'n'run -tyyppinen ohiajoräiskäys, mutta tässä on niin hyvä arkiruoka että pitää äkkiä laittaa se vähintäänkin itselle muistiin ettei pääse unholaan vaipumaan. Limen&Pippurin keittiöstä on viime aikoina ilmoille saatettu monenmonta erilaista hyvää arkiruokaa, ja sellaisia reseptejähän ei koskaan voi olla liikaa. Voikeittiössäkin uuni on tuntunut viime viikkoina soittavan liian usein samaa vanhaa makaronilaatikko-tonnikalapennelaatikko -sävelmää. Viikolla on kuitenkin kiva pitää edes yksi päivä jolloin voi vain lämmitellä aiemmin valmistunutta ruokaa ja keskittyä sitten johonkin muuhun toimintaan, niin hauskaa kun kokkailu useimmiten onkin.

Me bongasimme reseptin siis täältä. Tavoistamme poiketen menimme täysin ohjeen mukaan, ja kylläpä kannatti. Ihanan mehevää, helposti valmistuvaa herkkua!

Tonnikala-bataattivuoka
n. 4 annosta

1 kg perunoita ja bataattia
1 sipuli
oliiviöljyä
suolaa
sitruunapippuria
paprikajauhetta
2 tlk tonnikalaa currykastikkeessa
2 tomaattia
1 prk säilykemangoa
2-3 dl juustoraastetta

Kuori ja lohko perunat, bataatit ja sipuli. Sekoita öljy ja mausteet lohkojen kanssa. Levitä uunipellille ja kypsennä 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia (okei, näköjään hiukan kuitenkin poikkesimme alkuperäisestä).
Siirrä lohkot uunivuokaan, levitä päälle tonnikala ja lohkotut tomaatit sekä mangopalat. Ripottele päälle juustoraaste ja laita 250-asteiseen uuniin kunnes juusto kuplahtelee ja on saanut kauniin värin.

3 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Mahtava kuva! Täytyy olla hyvääkin.

oliivia kirjoitti...

Kiitos katriina! Itsestä aina tuntuu että näitä laatikkoruokia on ihan mahdoton kuvata hyvin... ja vielä syksyn pimeässä, sisävalaistuksessa haasteellisuus ei kun kasvaa.

Mutta vuoka on tosiaankin hyvää, ja suhteellisen helppotekoistakin.

Merituuli kirjoitti...

ollaan tehty tätä jo parikin kertaa ja hyvää on, kyllä! meidän makuun ei tomsku tähän käy, joten sen olemme jättäneet pois.