16. kesäkuuta 2008

salamasanterin siitakesalaatti

Bella Vanillan Rossana sinkosi salamahaasteen eteenpäin Puolenkilon keittiöön, ja aiheeksi oli valikoitunut siitakesienet. Mikäs sen sopivampaa, täällä tykätään sienistä kyllä, vaikkei kovin monia reseptejä ole noista herkuista ilmoille saatettukaan. Siitake itse ei ollut meille tuttu kuin nimeltä ja jokseenkin ulkonäöltä, mitään ruokaa emme ole näistä itse aiemmin kokkailleet. Niinpä haastevastauksen mietiskely alkoikin kuukkelointikierroksella ideoiden haeskelu mielessä. Varsinkin kaukoidän keittiöissä siitaketta raportoidaan käytettävän paljonkin. Kuten niin monilla muillakin luonnontuotteilla, on siitakesienilläkin terveyttä edistäviä vaikutuksia, ja ne ovat mm. yksi harvoista luonnollisista D-vitamiinin lähteistä vegaaneille.

Silmäilin pitkään Jamien uusimman Jamie at home-kirjan reseptejäkin. Kirjassaan Jamie antaa muuten vinkkejä sienten viljelyyn kotioloissa! Ohjeet ovat lähinnä vinkkejä tyyliin sienet viihtyvät viileähköissä ja kosteissa oloissa, mutta mainitseepa Jamie että helpoin tapa päästä alkuun on ostaa "sienihalkoja" kasvattajilta. Näissä on sienikasvusto valmiina, sen kuin vaan pitää halon riittävän varjossa ja kosteassa ja kerää sienet pois kun niitä ilmaantuu. Esimerkkinä vaikkapa tämä brittiläinen sivu, joka ikävä kyllä toimittaa vain kotimaahansa...

Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan menty itämaisten keittiöiden saloihin, vaan kesän piknik-kautta juhlistaaksemme teimme mukaan pakattavat annossalaatit kätevässä leipäkuoressa. Ihastuin reseptiin heti, sillä joitakin aikoja sitten kokeilemamme Tinan paprikalla, oliiveilla ja vuohenjuustolla täytetty leipä oli mahtava makuelämys. Sekin sopisi mukavasti kesän grillailuhetkiin annossalaatiksi jos sen valmistaisi sämpylöiden sisään. Leipänäkin se toimii, joskin viipaleiden leikkaaminen voi olla haastavaa.
Alkuperäinen resepti, jonka mukaan melko tarkalleen toimimmekin, löytyy täältä Kotimaiset Kasvikset -sivuilta. Ihan pikkupikku muutoksia tehtiin, tässä siis koko komeudessaan:

Siitakesalaattitäytteiset sämpylät
4 isoa sämpylää

4 sämpylää, esim. Leivon leipomon jättisämpylöitä
n. 100 g kesäkurpitsaa
suolaa
mustapippuria
100 g Luomu-siitakkeita
100 g muita sieniä, esim. osterivinokas tai herkkusieni (tai tatti, kantarelli, jne.)
oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
balsamicoa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta salviaa
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
n. 70 g tuorejuustoa, esim. Creme Bonjour ruohosipuli

Leikkaa sämpylöistä ohut viipale, kansi, pois. Koverra varovasti sisus ulos yhtenä palana, hajottamatta sämpylän pohjaa tai reunoja. Kuutioi sisus ja paahda kuutioita 250-asteisessa uunissa hetki, kunnes ovat kullanruskeita. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi (pitkittäin tai poikittain, ihan miten haluat tai mikä soveltuu valitsemaasi leipään parhaiten) ja paahda viipaleita uunissa. Käännä kerran paahtamisen aikana, mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
Pilko sienet, pienimmät neljään osaan ja isommat sitten suurin piirtein saman kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna tilkka öljyä pannulla, lisää sienet ja valkosipuli ja paistele niitä hetki sekoitellen. Mausta sienet balsamicolla, suolalla ja pippurilla. Emme lähteneet tässä säveltelyn tielle, sillä emme halunneet peittää sienten omaa makua liikaan kikkailuun. Hienonna yrtit ja lisää ne sekä tuorejuustonokareet pannulle. Käännä levy pois päältä ja anna juuston sulaa sienten sekaan.
Täytä sämpylät: ensin kesäkurpitsaviipaleita, sitten sienisalaattia, leipäkuutioita ja lopuksi rucolaa. Sämpylöihin tuskin mahtuu useampaa kerrosta, mutta jos teet leivän sisään niin toista niin monta kertaa kuin aineksia riittää. Anna maustua ja tasaantua pikku hetki.

Täytyy sanoa, että epäilin leipäkuutioiden lisäämistä takaisin leipään: jotenkin tuntui että ne olisivat kuivia ja turhia. Eipä kuitenkaan, kuutiot toivat sienisalaatin ja rucolan välissä sopivasti rakennetta leipiin.
Tarvinneeko sanoakaan, että maut olivat kohdallaan? Erinomaista purtavaa kesäiseen grillipöytään, tai vaikkapa tosiaan piknik-evääksi. Kätevä tehdä etukäteen ja helppo kuljettaa sekä syödä!

Tässä tuli kuin varkain käytettyä noita tuoreita yrttejäkin, harkintaan menee, tuleeko tästä meidän kesän ruokahaasteen entranttimme...

Oman salamamme iskettyä vetäydymme hetkeksi pohtimaan, missä seuraavaksi räsähtää!

7 kommenttia:

Merja kirjoitti...

No nami!:) Mulle ihan uusi tapa käyttää siitakkeita ja tätä tulee varmasti kesällä kokeiltua! Kivaa, että tuohon reseptiin tulee muitakin sieniä. Tämähän on vallan mainio vaikka juhannuseväs.

Noita siitakehalkoja löytyy muuten Suomestakin. Oli ihan citymarketissakin ainakin keväällä myynnissä.

Merituuli kirjoitti...

hauska tapa tarjota salaatti sämpylän sisällä. olen aikaisemminkin nähnyt jossain idean, mutta tuollaiset unohtaa kun ei ole itse kokeillut. kiitos siis muistutuksesta!

oliivia kirjoitti...

Rossana, juhannukseksi ajattelin itsekin toistaa tämän, ja ehkä myös sämpyläversioita tuosta Tinan täytetystä leivästä.

Hyppysellinen, tämä on mainio tapa tarjoilla salaattia. Hyvä idea vastaavasta on myös täällä.
voisipa sämpylöihin tunkea varmaan Jamien kunnollista keisariakin. Nam.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Hhehehee... Luin ensimmäisellä visiitillä että Salamanterin siitakesalaatti ja muistan miettineeni että hauska nimi, mutta mistäköhän se Salamanteri on siihen tullut... Eipä sitten mistään :-D

Maistuis varmaan mullekin! Ehkä joskus voisi harkita taas sämpylänkin syömistä. :-)

oliivia kirjoitti...

muulos, you read my mind!
itsekin leikittelin tuolla salamanteri-ajatuksella, mutta lopullisesta versiosta se jäi sitten pois. Tai siis tuli lisää ne sa...

Kokeile kokeile, onhan lihiksissäkin jauhoja ;)
Tai kaipa tätä voisi piilottaa innovatiivisesti jonnekin muuallekin kuin sämpylän sisään? Jään odottamaan vinkkejä muulikeittiöstä :)

Meri, Helsinki kirjoitti...

:-D I DOOOO read minds O_O

Ja tänään pääsen varmaan lihapiirakoiden kimppuun joiden täytteeseen aion soveltaa myös korvasientä! Että melekein siitaketta. Katton tota sun ohjetta sillä silmällä niin josko soveltelis täytettä vähän enemmänkin... Yritän myös parhaillaan kehitellä hyvää täytettä karjalanpiirakkakuoreen :-P

Aurinkotuuli kirjoitti...

Oijee, näyttävätpä muhkeilta ja herkullisilta nämä leivät!